torstai 3. huhtikuuta 2014

viikko 14 - morsius II

Tällä viikolla meillä oli morsiussidontaa vol. 2. Edellinen morkkariviikko oli viime keväänä, eli siitä on kulunut aikaa jo huimasti. Vähän harmi, että työpaikoilla ei tässä välissä ole juurikaan tullut tilaisuuksia tehdä vastaavia töitä, mutta ehkäpä nyt sitten tulevaisuudessa... Ja jos ei muuta, niin täytyy varmaan itse käydä tukusta ostamassa jotain matskua ja tehdä kotona.

Enivei, maanantaina käytiin läpi muutamia tekniikoita, iltapäivällä käytiin tukusta ostamassa hirveät määrät kukkaa. Tiistaina jatkettiin vielä hetki tekniikoilla, kunnes alettiin itse tekemään. Suurin osa aloitti punontatekniikalla joko rautalangalla tai sidontanarulla. Tekniikka tuntui melko helpolta, eikä tuollainen suht pieni työ vienyt aikaakaan ihan älyttömästi. En ole ihan varma mitä mieltä olisin tuosta harsopohjasta, mutta muuten ihan kiva.

Pisara punontatekniikalla. Morsiusharsoa, perhoskämmekkää ja herttaköynnöstä.


Itse jatkoin tästä ketjuttamiseen, mutta en jaksanut panostaa sen kuvaamiseen, joten siitä ei nyt ole kuvaa. Siitä tuli muutenkin viikon huonoin työni. Ketjuttaminen oli ihan kivaa, mutta ketjujen asetteleminen oli ihan painajaista, ja levy, johon ne piti asettaa, oli ehkä vähän hankalanlainen.

Ketjutuksen jälkeen siirryin liimaustekniikkaan ja tein rosmelien. Tuo siis tehdään ruusun terälehdistä näyttämään yhdeltä valtavalta ruusulta. Liimaaminen on aina siinä mielessä tosi inhottavaa, että sitä liimaa on ihan joka paikassa niiden liimattavien pintojen lisäksi, ja siksi olinkin yllättynyt, että tykkäsin eniten näistä kahdesta viimeisestä työstä, jotka olivat siis liimaamista. Tätä rosmelietakin oli tosi kiva tehdä. Koristeluun olisin tosin voinut panostaa vähän enemmän. Jos se ennen marjaketjua näytti kermakakulta, niin nyt se ainakin näyttää siltä, "karkkeineen" päivineen :D Tai onko se nyt välttämättä niin paha juttu, kai se on hyvä jos näyttää herkulliselta :D

Ruusua sekä kuismanmarjaa ketjutettuna. Taustapuolella muratinlehtiä.


Rosmelien jälkeen oli vielä tunti aikaa tehdä jotakin, mutta valitettavasti se aika ei olisi riittänyt niille töille, joita eniten olisin halunnut kokeilla. Pieneen viuhkamalliseen kimppuun se kuitenkin riitti, joten ei kun kokeiluun. Viuhkan olisi voinut tehdä joko katkaistuin varsin tai liimaamalla, ja kun olin päässyt liimaamisen makuun, niin jatkoin sitten sitä. Loppujen lopuksi tämä viuhka taisi olla mun oma suosikkini itse tekemistäni viikon töistä, vaikka ensin ajattelin etten välttämättä halua ees kokeilla sen tekemistä. Meillä oli käytettävissä tuollaisia kovia palmunlehtiä, joista tai suoraan tosi kätevästi viuhkan pohjan (vekeillä oikeen!), eli sitä ei tarvinnut alkaa väkertää. Liimaus tekniikkana oli myös nopea, ja pidin koonkin suht pienenä, niin tunnissa se tosiaan oli tehty. Erittäin varteenotettava työ siis ihan kaupallekin!
Väreiksi valitsin "mun omia" värejä, ja sain vihdoin käytettyä tota piikkiputkea, tykkään siitä ihan hirveästi :)



Ikiviuhkoa, neilikkaa, sinipiikkiputkea, eustomaa, begonian lehtiä sekä helmivillakkoa. Viuhkapohja palmunlehdistä.


Oli kiva ja opettavainen viikko. Nyt täytyy niitä muita tekniikoita kokeilla joko omalla ajalla tai töissä kun vaan kerkiää. Pieni idis olisi jo näyttöäkin varten, mutta se on yksi niistä tekniikoista, joita en ehtinyt kokeilla vielä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti