perjantai 31. toukokuuta 2013

huhtikuu

Huhtikuun työssäoppiminen meni jälleen tilaustöitä tehdessä. Vapuksi tehtiin myös muutamia vappuaiheisia kimppuja pilleistä. "Harmi", että tekemäni isohko vappukimppu myytiin ennen kuin ehdin ottaa siitä kuvan. Tein kimppupohjan kokonaan pilleistä, ja lisäsin vielä muutamia pillejä kukkien joukkoon. Parista seuraavasta tajusin sentään ottaa kuvatkin, mutta niihin en jaksanut enää väkertää aikaavievää kimppupohjaa :)
Mutta mennään ensin tilaustöihin.

Kuun alkupuolella sain ottaa vastuun sekä muistotilaisuuden että kastetilaisuuden kukituksesta. Hyvin erilaiset tilaisuudet, mutta varsinaiset työt molempiin onnistuivat mielestäni todella hyvin, ja olin itse tosi tyytyväinen kumpaankin.

Matalat pöytäasetelmat muistotilaisuuteen, näitä tuli 3 kpl samanlaisia. Ruusua, eustomaa, jänönputkea sekä leikkodaneeta.

Pyöreä pöytäasetelma muistotilaisuuteen.

Surulaite



Pöytäasetelmat kastetilaisuuteen

Pöytäasetelma kastetilaisuuteen. Ruusua, eustomaa, harsoa + leikkodaneeta ja sulkaparsaa.

Kastekranssi, jonka keskelle tuli kastemalja.



Vappukimppu valmiiseen pohjaan. Neilikkaa, krysanteemia, ruusua ja jänönputkea.


Tein lopuksi itselleni vappuasetelman kotiin, tähän tuli krysanteemia, neilikkaa, inkaliljaa ja jänönputkea.


Huhtikuun lähijaksossa meillä oli morsiussidontaa. Aiemmin keväällä meillähän oli se "piperrysviikko", jolloin tehtiin erilaisia koristeita, mm. kaasolle, sulhaselle ja morsiamellekin sopivia, mutta nyt tehtiin morsiuskimppuja eri tekniikoilla, jotka tehtiin kuitenkin samoilla kukilla.
Sieneen tehty morsiuskimppu oli itselleni helpompi, katkaistuin varsin tuntui järkyttävältä painajaiselta, eikä pelkästään sen takia, että siinä tekniikassa vei tuhottomasti aikaa varsien silmämääräinen mittaaminen, langoitus ja teippaus. Lisäksi välivihreitä pitäisi muistaa käyttää enemmän kuin sienikimpussa. Olin kyllä tuon viikon jälkeen aivan poikki niin henkisesti kuin fyysisestikin. Näitä pitäisi nyt sitten saada harjoiteltua niska limassa, jotta näytössä sitten joskus menee sujuvasti ja nopeasti. Nyt yhden katkaistuin varsin -kimpun tekemisessä meni viisi tuntia, ja näytössä se pitäisi saada tunnissa tehtyä :D Epätoivo...

Pyöreä kimppu sieneen. Neilikkaa, inkaliljaa, helmililjaa, kuismanmarjaa, unelmaa, kielopuuta ja karhunheinää.

Neilikat on tässä aseteltu liian symmetrisesti, ja niitä on kimpun kokoon nähden liian paljon noinkin isoiksi kukiksi. Kolme olisi riittänyt. Sain myös sapiskaa karhunheinästä, mikä oli jotakuinkin kaikin tavoin väärä valinta.

Ehdin tehdä vielä toisen, pienemmän sieneen tehdyn kimpun, mutta tein sen melko hosuen pikkukiireessä, ja se jäi siksi viimeistelemättä. Valokuva näyttää taas pienen, ärsyttävän kolon melkein keskellä kimppua, mutta luonnossa se ei näyttänyt noin häiritsevältä.

Krysanteemia, neilikkaa, kuismanmarjaa, tulilatvaa, kielopuuta ja galaksinlehteä

Seuraavaksi piti tehdä katkaistuin varsin -tekniikalla pyöreä kimppu samoista materiaaleista, joita käytettiin sienityössä. Ensinnäkin materiaali oli jo valmiiksi vanhaa (edelliseltä viikolta jäänyttä), ja toiseksi korvaavia matskuja oli kovin vähän, joten mun kimpusta tuli melko säälittävä, kun helmililjat ja inkaliljat hajoilivat, eikä neilikkaakaan ollut pienempänä saatavilla. Tähän kimppuun saatiin haaste lisätä jotakin kimppuun sopivaa luonnonmateriaalia - joka toisi siihen jonkinlaisen positiivisen twistin.

Koitin tähän asetella neilikat eri tavalla, mutta niitä on edelleen liikaa (materiaalia huonosti käytettävissä), ja ne valtaavat melkein koko kimpun. Helmililjoista suurin osa hajosi, eikä tarjolla ollut muutakaan pientä, valkoista kukkaa, mutta sitä olisin muuten laittanut vielä vähän lisää. Mutta ainakin kimpusta tuli kevyt, ja olisi voinut toimia vaikka heittokimppunakin.

Kahvan koristelu toimi edellisessä paremmin, mutta ei tämäkään paha ollut. Luonnonmateriaaliksi valitsin puolukanvarvut, joissa oli myös ruskistuneita, oikein tummiakin lehtiä, jotka toivat kimppuun lisää syvyyttä.


Loppuviikosta tehtiin pisaranmallisia morsiuskimppuja, jälleen ensin sieneen, ja sitten samoista materiaaleista katkaistuin varsin. Omasta mielestäni näiden kimppujen materiaalivalinta oli parempi (saatiin myös lisää matskua käyttöömme), ja etenkin rakastan tuota juorua tuolla seassa! Aivan ihana!
Sieneen tehty työ onnistui omasta mielestäni paremmin, se oli helpompi tehdä, muodon hallinta on parempi, ja tasoeroja enemmän. Tasapainoisuus oli katkaistuin varsin -työssä parempi.

Sieneen tehtynä - ruusua, kallaa, eustomaa, krysanteemia, harsoa, juorua ja eukalyptusta. Muoto onnistui mielestäni tosi kivasti, mutta opettaja kehotti hieman kääntelemään kalloja, mitkä olikin muuten tosi vaikeita käyttää. Lisäksi kimpusta tuli ihan lian tiivis etenkin kalloja ajatellen.

Kimpun takaosaan olisi pitänyt laittaa vielä yksi ruusu painoksi, sillä nyt kimppu jäi hieman etupainoiseksi. Myös kärki olisi saanut olla terävämmässä kulmassa.

Viimeistelin kimpun vaaleanliilalla nauhalla, sekä muratin- ja juorunlehdillä. Juorunlehtiä ei käsittääkseni yleisesti käytetä tuossa kahvan viimeistelyssä, sillä ne saattavat värjätä, eivätkä välttämättä kestä kovin hyvin. Halusin kuitenkin käyttää hyödyksi ylimääräiseksi jääneet, koristeelliset lehdet, ja samalla kokeilla niiden kestävyyttä. Ihan hyviä olivat vielä seuraavana päivänä, eikä niiden pitäisi värjätäkään, kun suojasin sisemmät lehdet vielä muratinlehdillä.

Katkaistuin varsin. Unohdin totaalisesti melkein kaikki välivihreät, ja vastaavasti lisäsin ruusua, ja kimpusta tuli vielä tiiviimpi. Tästä tuli siis ruusuvoittoisempi, mutta aika lailla saman näköinen kuin edellisestäkin - loputtomalta tuntuneen taistelun jälkeen! Vaikeaa on!

Olisin voinut korjailla vielä kimpun tiiviyttä tekemällä vain lisää välivihreitä, mutta suoraan sanottuna siinä vaiheessa viikkoa ei jaksanut kiinnostaa enää yhtään, ja olin aivan rikki. Varret olisi saanut takaa jättää hieman pidemmäksi tai siirtää sinne keskemmältä yhden tai pari ruusua, sillä tämäkin oli vielä hieman etupainoinen.

torstai 30. toukokuuta 2013

maaliskuu

Oon aivan totaalisesti unohtanut koko blogin päivittämisen! Koitan jotenkin kiriä nyt tämän loppukevään tästä ennen kesälomaa, joka alkaa juhannuksesta.

Viime päivitys on jostakin naistenpäivän tienoilta, joten jatketaan maaliskuun töillä. Naistenpäivän jälkeen oli töissä pääsiäisen valmistelua, joka piti sisällään lähinnä pääsiäis- ja kevätaiheisten istutusten tekemistä. Ensimmäistä kertaa elämässäni innostuin itsekin näistä pääsiäisen sipulikukista; narsissista, krookuksesta ja helmililjasta.






Pääsiäisen lisäksi tehtiin toki myös tilaustöitä.

Suruseppele sinikatajasta. Lisäksi ruusua, eustomaa ja harsokukkaa.

Asetelma kastejuhlaan. Ruusua, neilikkaa, harsokukkaa + kielopuuta, leikkodaneeta, araliaa ja karhunheinää.

Astian pohjalle laitettiin vihreitä koristekiviä


Toinen kastejuhla-asetelma. Ruusua, neilikkaa, harsokukkaa ja helmililjaa + kielopuuta, araliaa, leikkodaneeta ja karhunheinää.

Kimppu kastejuhlaan. Ruusua, neilikkaa, harsoa ja helmililjaa + leikkodanee, apidistra Milky Way ja aralia


Lisää neilikkaviuhkaa. Tämä meni arpajaisvoitoksi.

Karkkikimppu-tilaustyö, jossa kimppuihin laitettiin kukkien sijaan pienet puuvärikynät. Näistä tuli mielestäni tosi hauskat! :)



Pääsiäiseksi tein myös kotiin pikkuiset pääsiäiskimput keittiön pöydälle. Rakensin kimput lähinnä pääsiäisen sipulikukista huhtelluihin kananmunankuoriin. Näistä tuli ihanan keväiset, mutta eivät valitettavasti kestäneet kovin kauaa.


 


Maaliskuun lähiopintoina oli tilakoristelua, kun meidän luokka sai kukittaa erään floristin syntymäpäivät. Pienesti loi painetta se, että itse päivänsankari on floristi, ja kaikenlisäksi suuri osa vieraistakin moisia :D Paikkana toimi perinteinen työväentalo, ja kukituksen sävyt valittiin päivänsankarin juhlapuvun ja persoonan mukaan. Kukituksen suunnitteli meidän opettajamme/ryhmänohjaajamme, mutta toteutus oli meidän opiskelijoiden käsialaamme. Kukkaa oli käytettävissä aivan sairaasti, ja se kukkameri oli aivan käsittämätön. Valitettavasti emme ole vielä saaneet valokuvia itse juhlasta paikanpäältä, joten joudutaan nyt tyytymään vain koululla otettuun muutamaan valokuvaan.

Kaikenkaikkiaan juhlaan tehtiin matalat pöytäasetelmat, pienet asetelmat ikkunalaudoille, isot asetelmat noutopöytiin sekä sisääntuloaulaan, ja lisäksi vielä esiintymislavan reunalle. Pienet asetelmat tehtiin linjastona sarjatyönä, eli jokainen sai laittaa paria kukkaa kuhunkin asetelmaan, ja näin niistä saatiin hyvin samanlaiset. Isommat asetelmat tehtiin sitten pienissä ryhmissä, ja itse olin tekemässä lavanreuna-asetelmaa.

Päivänsankari oli kukituksesta kuuleman mukaan haltioissaan ja tippa linssissä, ja ne puhuttivat juhlissa koko illan. Eli nappiin meni :)

Lavan edustalle mennyt kukkameri