sunnuntai 11. marraskuuta 2012

viikko 44

Tämä viikko oli koulua ja aiheena kimppujen sidonta. Jonkun verran oli teoriaa aamuisin ja iltapäivisin, ja siinä välissä väkerrettiin kimppuja. Käytiin läpi myös meidän leikkokasvilistaa ja valmisteltiin luokkaa ja leikkoja taitokilpailuja varten.

Maanantaina aloitettiin spiraalin opettelusta, joillekin se oli jo tuttua työpaikoilta, jotkut tekivät ensimmäistä kertaa. Harjoittelu aloitettiin pelkästään kymmenestä ruususta, ja niiden sidonta olikin ihan helvetin vaikeaa, eikä ne mennyt millään siten kun halusin. Kokeiltiin myös erilaisia sidontanaruja ja -materiaaleja, ja itse koin helpoimmaksi luonnonniinen. Ruusuja sidottiin koko päivä, ja niitä todella kohdeltiin kaltoin :D

Tiistaina tehtiin jo ihan kimppuja, lähtökohtana se kymmenen ruusua. On kyllä ollut vaikeaa valita koulussa se kahdeksan eri leikkoa tekemiinsä töihin, kun työssäoppimisessa määrä on yleensä ollut noin viisi eri leikkoa.

Kimppujen teko meni vähemmällä hermoamisella, kun sitä oli ehtinyt jo tekemään töissä, mutta muodot ovat edelleenkin vähän hakusessa. Mutta kaikenkaikkiaan viikko ja kimppujen teko sujui ihan kivasti. Iltapäivän teoriahetket olisi kyllä voinut siirtää sinne aamuun, koska itsestä ainakin tuntui ettei intensiivisen kimppujen väkertämisen jälkeen jaksanut keskittyä teoriaan enää ollenkaan.

Eka kimppu, joka jäi vähän neliömäiseksi. Ruusua, neilikkaa, kuismaa, eustomaa, värisafloria, kielopuuta ja hirssiä.

Sama kimppu

Toinen kimppu jäi aavistuksen ovaaliksi, mutta onnistui muuten paremmin kuin ensimmäinen. Neilikkaa, värisafloria, kuismaa, inkaliljaa, freesiaa, peruukkipensasta, leikkodaneeta ja hienohelmaa.

Kotiin tehty Halloween-kimppu, joka oli mielestäni kaikkein onnistunein. Ruusua, oksaneilikkaa, gerberaa, värisafloria, kuismaa, peruukkipensasta, leikkodaneeta, hienohelmaa.


Tein näiden kimppujen lisäksi vielä yhden hempeän kimpun (liilaa, pinkkiä ja valkoista), mutta siitä en ehtinyt ottaa kuvaa ennen kuin se purettiin. Värivalinnoiltaan se oli ihan onnistunut (muistaakseni siinä oli ainakin liilaa tähkätädykettä ja ikiviuhkoa, oikein kirkkaan pinkkejä neilikoita, sekä morsiusharsoa ja vielä jotain vihreitä...), mutta tähkätädykkeen vuoksi siitä olisi pitänyt tulla ilmavampi mitä se oli.